Ainomieli

Ei vallankumouksesi hedelmt

pitele ksistsi en tiukasti

esineet liikkuu, kun ei katsele

nauruun vntyy manan suu

alhaalla holvissa henget istuvat

kuunnellen viestej niin syvlt ja kaukaa

viel saatan sinuun katsoa

kahden maailman rajalla, miss joki seisoo

l sano ei

l puhu, l mene

viel hengit ja viimeiseen asti

pid sanasi, pid kivi, jota kannat

mene huoneeseen, jossa hn lep

kukkien, l sulje silmisi pimeyteen

sanokaa minun puhuneen

Min laulan thn kauneuden

suhteeksi tyhjyyksien vlille

min taivuttelen kdet rinnallesi

planeettojen alla liikkuu y

leikkaan hiuksesi ja kyntesi

valvon yni suojellen oveasi heilt

ilmeet taiteltuina samettiin

uivat aikakaudet mutaiseen virtaan