Aura

Elmn keskipivss

minkin eksyin synkkn metsn

aamupivin kappaleisiin

iltojen ikvn

miss

kasvot puhuvat omaa kieltn

oppivat suruaan nauramaan

ja elmn hauraat astiat

katsovat ihmetellen toisiaan

askel ja pyshdys kerrallaan

yksi nurin yksi oikein

etsi tiet joka hehkuu

polkua joka puhuu

se on ksiesi liikkeiss

se on taivaankannen valoissa

se on pivll ja yll ja aina

se on tll se on muualla

se ei puhu, ei voi vastata

olen ymmrtnyt tmn sen valossa

talvi toi meidt thn paikkaan

miss lepmme kylki kyljess

opimme enemmn toisiamme

opimme ajoissa luopumaan

en ehk tied mit tehd

vaikka joskus olenkin varma

ja joskus makaan aivan hiljaa

ja uskallan vain epill

jos yrittisin puhua vain sanoja

ksiin jnyt kosketuksen paloja

tytyy luopua, ajatella uudelleen

itsens ja muut