(Kaiken) Kristityn Kuolema

Kun yö on loputtomana

Ikuisuuden varjo yllämme

Taistelun kentät kristityn

Kuoleman kehtona

Ovat Hornan mahdin

Monumentaalisin luomus.

Sen pahuuden musta Pantheon.

Niin kauas kuin silmä kantaa

Lojuu iskujen murjomia

Elottomia ruumiita

Elämän heistä poistuneena,

Mustan raudan purtua (heidän)

Lihaansa kalvaen, polttaen,

Raastaen ja repien.

Taistelun yö muuttui lopun saapuessa

Synkemmäksi, Kristinkansan kuolemalla

Valon lyöden.

Haudaten sen papit tuhkaan

Joka oli heidän kirkoistaan jäljellä.

Noina hetkinä tuho, hävitys ja kuolema

Kävivät Grimsgardin pihasta marssien

Lopun kaikki ennustukset totena käsillään.

Aseina joilla Jumala ja Poikansa

Hakataan hengiltä,

Nyt. Ja uudelleen.

Yhä muistojemme toivossa. Uudelleen.