Synkän Muiston Äärellä

Sieraimiini tulvii pyhän veren löyhkä,

hiekasta kuunharmaasta on tullut

tummempaa

nyt yössä...

Mustaa

Syysaamun auringon noustessa jälleen

kirpeän pakkasen ratsailla,

hengitykseni huuruaa silmissäni...

Tuuli vaikeroi - selkääni takoo,

hiekka rannalla paljastuu

syvänpunaiseen värjäytyneenä.

Ikuisesti, luulen, monien muistiin

jää tämä aamu vainoamaan..

Ruumisröykkiöt kasvavat kuolleista

ristin ja poikien Isänmaan...

Ikuisesti, luulen, monien mielissä

viha sumentaa ajatuksen

mutta Sotamme on viisaudesta

päätös veljiemme puolesta.

Taistelkaa puolesta synnyinmaan,

äitienne kodin ja turvan takeeksi.

Pappi, pastori tai piispa mikälie,

ristiinnaulitkaa omaan kirkkoonsa!

Luovuttamaan ei pidä meidän,

loppuun asti vie vain yksi tie!

Julistamme sodan vastaan kirkkoa, loppuun asti vie vain yksi tie!

Kun avuton piispantytär on ensin

raiskattu,

ja vaikka viimeiset häpäisivätkin

veristä ruumista,

hänen sätkivän ruumiinsa osia

syötetään...

Isälleen...

vasta sitten piispa hirtetään

rakkaaseen pihakoivuunsa...

Tie vie kohti julmuutta,

synkän muiston äärellä.