Autuaat

Ei paina mieltä vaikka hengetön, huomenna hengetön

olisin nukkumassa nurmen alla

Niin kovin kaivomme on vedetön, ontto ja vedetön

ei löydy tilkkaa edes raapimalla

Kun kaivaa routamaasta onneaan

sen ymmärtää vain autuaat

Ei polta huoli vaikka makaisin, selälläin makaisin

suojassa viilutetun tammikannen

On sillä tiellään, eikä takaisin, tuskinpa takaisin

palaavat jälkeen kylmän rautakangen

Kun kaivaa routamaasta onneaan

sen ymmärtää vain autuaat

Suuttuisi en vaikka jo olisin, tuhkana olisin

uurnassa isoäidin akkunalla

Kun riitä aika ei vaik` sotisin, ikäni sotisin

paineessa väkijuomain hirmuvallan

Kun kaivaa routamaasta onneaan

sen ymmärtää vain autuaat

Iän ottaa ja voimat kuluttaa

kun matka kulkee läpi täyttyvien hautuumaiden

Kenelle kostaa ja ketä kurittaa

eihän meillä ole kuin ymmärrystä autuaiden